Asiakascase: Tiekartta keksittömään maailmaan

Tausta ja tavoite

Kolmannen osapuolen evästeet ovat olleet keskeinen tapa kohdentaa ja mitata digitaalista markkinointia vuosien ajan. Teknologia on mm. mahdollistanut mainonnan kohdentamisen käyttäjän kiinnostuksen mukaan, uudelleen markkinoinnin sekä digimarkkinoinnin eri kanavien yhteismittaamisen optimaalisen digimarkkinointimixin löytämiseksi.

Huoli Internet-käyttäjien yksityisyydestä, lakimuutokset sekä selaintoimijoiden – etupäässä Applen iOS:n ja Mozilla Firefoxin – vuoksi kolmannen osapuolen evästeitä ollaan ajamassa alas. Viimeisen naulan näiden arkkuun naulaa Google, joka on näillä näkymin ajamassa kolmannen osapuolen evästeet alas vuonna 2024.

Kolmannen osapuolen keksien poistumisen vaikutukset ovat markkinoijalle moninaiset ja ulottuvat kohdentamiseen, mittaamiseen, datan hallintaan sekä luovien suunnitteluun. 

Evästeiden poistumiseen varautumiseksi suunnittelimme asiakkaallemme tiekartan keksittömään tulevaisuuteen.

Mainonnan kohdentaminen ja asiakasdatan kerääminen vaikeutuu jatkossa huomattavasti​

Artboard 8 copy 2

Internet-käyttäjien yksityisyys

Kuluttajat haluavat lisää kontrollia ja läpinäkyvyytta datan keräämiseen ja mainonnan personointiin.

Artboard 8 copy 3

Päivittyvä lainsäädäntö

Uusi lainsäädäntö, kuten GDPR ja ePrivacy vaikuttaa datan keräämiseen ja käyttöön.

Artboard 8 copy 12

Selaintoimijoiden toimenpiteet

Selaintoimijat ovat alkaneet tarjota parempaa kontrollia käyttäjille ja alkaneet estää datan keräämistä, mm. poistamalla kolmannen osapuolen evästeet

Missä määrin digimarkkinoinnin eri osa-alueet ovat riippuvaisia kolmannen osapuolen evästeistä?

Lähde: Publicis Media Group, 2021

Ratkaisu: Evästeettömän maailman työpajakokonaisuus

Toteutimme asiakkaalle keksittömän maailman työpajakokonaisuuden, jossa käytiin läpi keksittömän maailman muutokset, parhaat käytännöt ja suunnitelma kolmelle tärkeimmälle digimarkkinoinnin osa-alueelle.

Kolmannen osapuolen keksien poistumisen vaikutukset ovat markkinoijalle moninaiset ja ulottuvat kohdentamiseen, mittaamiseen, datan hallintaan sekä luovien suunnitteluun. 

 

Työpajakokonaisuuden moduulit:

  1. Ensimmäisen osapuolen data – Omien datakyvykkyyksien kehittäminen
  2. Markkinoinnin mittaamisen kyvykkyyksien kehittäminen
  3. Markkinoinnin kohdentamiskyvykkyyksen ja datakumppanuuksien kehittäminen

Miten asiakas hyötyi työpajakokonaisuudesta?

1. Laajempi osaaminen aiheesta organisaation sisällä

Osaamisen kasvattaminen sekä muutoksen ja sen seurausten ymmärtäminen. Näiden vaikutus markkinoinnin kohdentamiseen, mittaamiseen ja siihen, mitä tulee ottaa huomioon oman datan kyvykkyyksiä suunniteltaessa.

2. Osaamisen jalkauttaminen yrityksen arkeen

Suunnitelma siitä, kuinka evästeiden poistumisen käytännöt jalkautetaan arkeen. Tämä tapahtuu työpajoissa työstämällä kunkin teeman aihealuetta kerrallaan. Lopussa kokonaisuudesta muodostetaan tiekartta.

3. Tehokkaampi digimarkkinointi

Kun ymmärretään kuinka kolmannen osapuolen evästeiden poistuminen vaikuttaa digimarkkinointiin, osataan luoda vahvempi pohja tulevaisuuden tehokkaalle digimarkkinoinnille ja yrityksen kasvulle.

"Case-tehtävät auttoivat ymmärtään ja laajentamaan ajattelua kun käsiteltiin meidän oman yrityksen caseja. Sain niistä uusia ideoita. Myös luennot olivat hyviä, sillä itse ainakin opin uutta niistä."

Työpajan osallistuja

Haluatko kuulla miten voimme auttaa yritystäsi muutoksessa?